Ennen kuin luet, otathan huomioon, että tämä elokuva on katsottu 19.9.2010, joka tarkoittaa sitä että arvostelu on 14 vuotta vanha ja saattaa siitä syystä sisältää vanhahtanutta tekstiä tai kankeaa kielenkäyttöä. Mielipiteeni on saattanut ajan saatossa muuttua ja elokuva saattaa vaatia uudelleenkatselun uusilla aivoilla. Olin arvion kirjoittamishetkellä 22-vuotias.
Pariisin yössä tapahtuu traumaattisia asioita, ja näistä pahimpaan painajaiseen osalliseksi joutuu Alexandran mies Marcus, kun Alex joutuu pimeän kadun uhriksi… alkaa kostoretki, jossa sivullisia ei säästetä.
Huh huh. Tämän elokuvan katsomisen jälkeen voin todella sanoa olevani hämmentynyt. Leffan loputtua on yhtäaikainen ”hyi”- ja ”vau”-elämys. Ei osaa päättää haukkuuko elokuvan lyttyyn, vai kehuuko sitä maasta taivaisiin. Arvio kallistuu kuitenkin enemmän kehujen puolelle, vaikka en vielä tässä vaiheessa tarkkaan ymmärrä miksi.
Irréversible on varmasti shokeeraavimpia elokuvia mitä olen koskaan nähnyt. Leffa on monessa mielessä täysin muista elokuvista poikkeava. Kuvaustapa on ällöttävä, sillä kamera keinuu ja pyörii niin että pelkästään jo se saa voimaan pahoin. Elokuva käsittelee asioita jotka saavat adrenaliinin virtaamaan.
Kukaan tervejärkinen ei varmasti voi sanoa tykkäävänsä elokuvan tapahtumista. Leffa on käsittämättömän sairas, ja sen asiat saavat saavat häpeämään ihmisyyttä. Olen melko karaistunut leffojen suhteen, ja kestän vaikka minkälaisen kidutuksen ja silpomisen, mutta hyvin tehty raiskaus ja ihmisen kärsimyksen kuvaaminen on ainoa mitä en pysty katsomaan. Sellaista näytettiin tässä elokuvassa pitkään ja yksityiskohtaisesti, ja oli pakko sulkea silmät ja pidätellä itkua ja oksennusta. Varmasti mieleenpainuvin kohtaus koko elokuvahistoriassa. What is seen cannot be unseen.
En pitänyt elokuvan päätapahtumista millään lailla, ja tuskin kukaan muukaan. Suurin osa tapahtumista on tervejärkisen ihmisen pahimpia painajaisia – tai jopa enemmän. Pidin kuitenkin vallattomasti elokuvan näyttelystä, erilaisuudesta, ja siitä että se herätti loputtoman skaalan ajatuksia ja tunteita. Leffassa oli paljon pahaa ja sietämättömyyttä, mutta kaiken sen synkkyyden keskellä oli myös huumoria, ja rakkautta.
Koska elokuva alkaa lopusta, ja loppuu alusta, alun tapahtumia on aluksi vaikea ymmärtää. Loppua kohden kaikki kuitenkin nivoutuu paikalleen, ja katsoja on mielissään lopputuloksesta. Myös kansainvälisesti menestyneet Vincent Cassel ja Monica Bellucci vetävät huippusuoritukset elokuvassa. Leffan näyttely on aitoa, ja monesti tuntui kuin olisi katsonut snuff-elokuvaa. En suosittele elokuvaa kenellekään sen epäinhimillisyyden, seksuaalisuuden, ja raakuuden takia, etenkään kovin nuorille tai heikkohermoisille. Erilaisen elokuvakokemuksen voin kuitenkin taata. Uudestaan en tätä elokuvaa aio katsoa enää koskaan.
Mistä tämän voi katsoa?
Saitko leffavinkin? Tarjoa kirjoittajalle kahvit kiitokseksi!
