Ennen kuin luet, otathan huomioon, että tämä elokuva on katsottu 27.11.2011, joka tarkoittaa sitä että arvostelu on 13 vuotta vanha ja saattaa siitä syystä sisältää vanhahtanutta tekstiä tai kankeaa kielenkäyttöä. Mielipiteeni on saattanut ajan saatossa muuttua ja elokuva saattaa vaatia uudelleenkatselun uusilla aivoilla. Olin arvion kirjoittamishetkellä 23-vuotias.
Saxofonistimuusikko Fred elvyttää nihkeitä välejään vaimonsa Reneen kanssa. Säännöllisin väliajoin pariskunta alkaa saamaan mysteerisiä videokasetteja portailleen. Eräänä päivänä Fred löytää Reneen raa-asti tapettuna, josta Fred tuomitaan syylliseksi. Fred joutuu vankilaan odottamaan teloitustaan sähkötuolissa, mutta eräänä päivänä vartijat löytävät sellistä 24-vuotiaan pikkurikollisen Peten. Fred on niinikään mystisesti kadonnut…
Lost Highway on taattua mindfuck-draamaa, josta olisin niin kovasti halunnut tykätä. Mindfuckin ystävänä Lost Highway on todella kyllästyttävää ja pointitonta filmatisointia. Taidemaalarina aloittanut David Lynch yrittää tehdä elokuvista enemmän taidemuotoa kuin viihdettä ja siinä mielessä on ymmärrettävää että leffoissa ei ole päätä eikä häntää. Lost Highway yrittää olla nokkela, tarjota katsojalle jotain mikä ei ole itsestäänselvää, antaa katsojan lukea rivien väleistä ja pistää miettimään. Leffa hieman mukailee Donnie Darkomaista menoa, mutta ei kuitenkaan pääse tavoitteeseensa katsottavan elokuvan mittapuulla tarkastettuna.
Ymmärrän hyvin että elokuvan ei ole tarkoitus välttämättä viihdyttää, eikä sen ole tarkoitus olla ymmärrettävä. Juttuja lukiessani muistelen Lynchin itsensä kertoneen ettei tiedä mistä elokuvassa on kyse. Mitä se kertoo elokuvasta? Eniten leffassa nyppii sen hitaus ja niin monta kertaa teki mieli huutaa ääneen ”puhukaa prkl jotain!”. Elokuvan kulku oli tukahduttavan hidasta, tylsää, innotonta, väsyttävää.
Lost Highway on huono trilleri, sillä se ei sykähdytä kertaakaan. Tunnelmaa pyritään leffassa nostamaan jatkuvasti ärsyttävän viivytetyillä ja surkeilla seksikohtauksilla. Enimmäkseen elokuvassa ei tapahdu mitään. Loppuratkaisu antaa uuden vihjeen ja palasten loksahdettua suurinpiirtein paikoilleen leffan kokonaisuus pysyy silti hajallaan ja jäljelle jää tyhjä olo. Lynchiä sanotaan elokuvantekijäneroksi ja tätäkin elokuvaa kehutaan hienoksi. Minä en sitä kuitenkaan nähnyt missään vaiheessa. Yksi piinaavimmista katselukokemuksista ikinä, sanan negatiivisessa merkityksessä.
Hyvää elokuvassa on Rammstein ja Marilyn Manson. Leffalla on oma kulttistatuksensa, mitä en yhtään ihmettele.
Mistä tämän voi katsoa?
Saitko leffavinkin? Tarjoa kirjoittajalle kahvit kiitokseksi!
