Ennen kuin luet, otathan huomioon, että tämä elokuva on katsottu 13.11.2014, joka tarkoittaa sitä että arvostelu on 10 vuotta vanha ja saattaa siitä syystä sisältää vanhahtanutta tekstiä tai kankeaa kielenkäyttöä. Mielipiteeni on saattanut ajan saatossa muuttua ja elokuva saattaa vaatia uudelleenkatselun uusilla aivoilla. Olin arvion kirjoittamishetkellä 26-vuotias.
Eletään 70-lukua. Yliopiston professori Joseph Coupland tutkii paranormaaleja ilmiöitä ja saa hoidokikseen Janen, joka väittää nuken nimeltä Evey riivaavan häntä. Tiimiin otetaan mukaan myös kuvaaja, ja epäilyttäviä juttuja alkaa tapahtumaan…
The Quiet Ones on yksinkertaisuudessaan puiseva, pitkäveteinen ja epäoriginaali jännäri, josta ei oikein meinaa ottaa tolkkua. Näyttely on ihan hyvää, mutta juoni poukkoilee minne sattuu, eikä langanpäätä tunnu löytyvän. Ei ihan lähtenyt nyt. Puitteet juuri ja juuri kunnossa, mutta kokonaisuus on yhtä sillisalaattia, jota on yllättävän tuskallista katsoa. Halusin pitää tästä elokuvasta.
Mistä tämän voi katsoa?
Saitko leffavinkin? Tarjoa kirjoittajalle kahvit kiitokseksi!