Ennen kuin luet, otathan huomioon, että tämä elokuva on katsottu 15.10.2019, joka tarkoittaa sitä että arvostelu on 5 vuotta vanha ja saattaa siitä syystä sisältää vanhahtanutta tekstiä tai kankeaa kielenkäyttöä. Mielipiteeni on saattanut ajan saatossa muuttua ja elokuva saattaa vaatia uudelleenkatselun uusilla aivoilla. Olin arvion kirjoittamishetkellä 31-vuotias.
Väkijoukossakin itsensä yksinäiseksi tunteva Arthur Fleck etsii edes jonkinlaista yhteyttä. Kulkiessaan pitkin Gotham Cityn nokisia katuja hän pitää yllä kahta naamiota. Yhden hän maalaa kasvoilleen päivätyötään varten. Toista hän ei pysty poistamaan; se on hahmo, johon hän turhaan pakottaa itsensä tunteakseen olevansa osa ympäröivää maailmaa eikä väärinymmärretty mies, jota elämä jatkuvasti kohtelee kaltoin. Isättömällä Arthurilla on hauras äiti, hänen paras ystävänsä, joka nimittää häntä Happyksi. Tämä lempinimi on luonut Arthurille hymyn, joka kätkee hänen tuskansa. Mutta teinien pahoinpidellessä häntä kadulla, pukumiesten pilkatessa häntä metrossa ja klovnikollegojen kiusatessa häntä töissä Arthur ajautuu yhä kauemmaksi yhteiskunnasta.
Todd Phillipsin tuottama, ohjaama ja osittain käsikirjoittama ”Joker” on upea taustatarina DC Comicsin Joker-hahmosta, jonka kaikki tietävät kärsivän mielenterveysongelmista. Elokuvana Joker on piinaavan ahdistava, huikea pläjäys. Erityisesti Joaquin Phoenixin tulkinta rikkinäisenä miehenä riipaisee syvältä. Tämä on ehdottomasti Joaquin Phoenixin ilmiömäisen taidonnäytteen lisäksi Todd Phillipsin osoitus siitä, että hän osaa tehdä muutakin kuin Kauhea Kankkunen -elokuvia. Bravo!
Mistä tämän voi katsoa?
Saitko leffavinkin? Tarjoa kirjoittajalle kahvit kiitokseksi!
