Eletään 10000-lukua. Atreidesin suku on saanut hallintaansa Arrakis-planeetan, jolla on rohtoa eli eräänlaista maustetta, joka on universumin arvokkain asia. Rohtoa käytetään mm. avaruusmatkustukseen ja parantamaan elintoimintoja. Muut aatelishuoneet kuten Harkkonit haluavat myös kontrolloida rohtoa ja haalia sitä itselleen eniten. Kun Atreidesit joutuvat Harkkonien yllättämäksi ja vallankaappausyrityksen uhreiksi, hallitsija Leton poika ja äitinsä Jessica pakenevat aavikolle…
Jo nuorempana Frank Herbertin Dyyni kuulosti minusta tarinaltaan jotenkin kyllästyttävältä, joten en lähtenyt saagaa lukemaan, vaikka tieteiskirjallisuutta fanitin muuten aina Douglas Adamsista George Lucasiin. Dune 2000 -peliä pelailin joskus, mutta lautapelistä en innostunut. Denis Villeneuve on hyvä ohjaaja, mutta hänen hidasteleva tyylinsä toimii vain sellaisissa elokuvissa, joissa muu paketti kantaa riittävän pitkälle.
Dyyni on visuaalisesti upea niin maisemien, lavastusten kuin erikoistehosteidenkin puolesta. Kaikki muu kuitenkin tökkii ja pahasti. En harvoin haukottele elokuvissa, mutta Dyynin pyöriessä on vaikeuksia pitää silmiä auki. Katsellessa ajatukset harhailevat aivan muualle. Torkahdan hetkeksi ja kun havahdun taas katsomaan, huomaan että en ole menettänyt mitään. Elokuva tuntuu siltä kuin katsoisi jonkin b-luokan TV-sarjan tylsää pilottijaksoa, joka saa ajattelemaan että pitää tapahtua ihmeitä, jotta tästä tulisi ikinä mitään. Tuntuu kuin katsoisi liian pitkää traileria, jossa jokainen pään kääntäminen on mietitty vähän liiankin tarkkaan visuaalisuus edellä. Sisältö jää jotenkin niin ontoksi ja kaikki kulkee visuaalisuuden ehdoilla. Lisätään yhtälöön vielä Timothée Chalametin täysin ilmeetön ja eleetön näyttely, joka varmaan kuuluu hahmon repertuaariin, mutta voi luoja, miten ponnetonta hahmokehitys voikaan olla…
Pidän elokuvan pahiksista, mutta tunnelma niissäkin jää jotenkin pintapuoliseksi. Hahmoista ei saa oikein mitään irti. Haukotusten siivittelemänä kaikki jotenkin vain muuttuu puisevaksi, mitäänsanomattomaksi scifioopperaksi. Tarina poukkoilee pitkin poikin näkyjen ja nykyhetken välillä, mutta loppupeleissä kaikki tuntuu katsoessa täysin yhdentekevältä.
Kun lopputekstit ilmestyivät näkyviin, totesin ääneen ”Vihdoinkin!”. Jatko-osat on tottakai katsottava, jos niitä tulee, mutta toivon todella, että ne eivät ole tämän elokuvan kaltaista unilääkettä.
Mistä tämän voi katsoa?
Saitko leffavinkin? Tarjoa kirjoittajalle kahvit kiitokseksi!
