Ennen kuin luet, otathan huomioon, että tämä elokuva on katsottu 11.12.2009, joka tarkoittaa sitä että arvostelu on 15 vuotta vanha ja saattaa siitä syystä sisältää vanhahtanutta tekstiä tai kankeaa kielenkäyttöä. Mielipiteeni on saattanut ajan saatossa muuttua ja elokuva saattaa vaatia uudelleenkatselun uusilla aivoilla. Olin arvion kirjoittamishetkellä 21-vuotias.
Dante on laavaplanetta kaukana Maasta. Planeetan edustalla palloileva alus Dante 01, on samalla psykiatrinen keskus, jossa testataan kuolemaantuomittujen vankien käyttäytymistä. Alukseen saapuu tutkija Elisan mukana uusi vanki, jonka henkilöllisyyttä ei tunneta. Käy ilmi että puhumaton vanki ei olekaan aivan täysin tästä maailmasta…
Dante 01 on hieno ranskalainen scifielokuva. Leffa on kuitenkin melko vaikeaselkoinen, ja juoneltaan sekava. Pidin kuitenkin ratkaisuista, ja näyttelijäsuorituksista. Erityisesti mieleeni on myös Matrixissakin näytellyt Lambert Wilson, joka ei leffassa puhunut kuin muutaman sanan. Olen myös Dominique Pinonin fani, sillä hän näytteli aivan mahtavaa roolia elokuvassa La cité des enfants perdus (1995). Hieno leffa. Avaruustarinat ovat aina kiehtovia.
Mistä tämän voi katsoa?
Saitko leffavinkin? Tarjoa kirjoittajalle kahvit kiitokseksi!