Ennen kuin luet, otathan huomioon, että tämä elokuva on katsottu 13.4.2010, joka tarkoittaa sitä että arvostelu on 14 vuotta vanha ja saattaa siitä syystä sisältää vanhahtanutta tekstiä tai kankeaa kielenkäyttöä. Mielipiteeni on saattanut ajan saatossa muuttua ja elokuva saattaa vaatia uudelleenkatselun uusilla aivoilla. Olin arvion kirjoittamishetkellä 22-vuotias.
Mysteerinen pariskunta palkkaa ammattisukeltajapariskunnan etsimään kadonnutta aarretta. Pian etsintöjen edetessä paljastuu että pariskunta ei olekaan etsimässä aarretta, vaan salaista konttia meren pohjasta…
Into the Bluen jatko-osa on turha duplikaatti alkuperäisestä elokuvasta. Leffa ei ole oikeastaan jatkoa millekään, vaan on täysin samanlainen tarina edelliseen elokuvaan verrattuna. Elokuva ei yksinkertaisesti tarjoa mitään mitä ei ole jo nähty ykkösleffassa. Into the Blue 2 on ennalta-arvattavissa, täynnä paljasta pintaa ja keskinkertaista ellei jopa huonoa näyttelyä.
Mm. Smallvillestä tuttu Laura Vandervoort on roolissaan ihan ok, mutta erityisesti petyin Marsha Thomasonin ala-arvoiseen suoritukseen. Loput olivat tuttuja tv-näyttelijöitä. Ei mikään loistava elokuva, mutta ei myöskään ihan täysin pohjanoteeraus. Kyllä tämän jatko-osana katsoo, mutta vähän meni aika hukkaan…
Mistä tämän voi katsoa?
Saitko leffavinkin? Tarjoa kirjoittajalle kahvit kiitokseksi!