Ennen kuin luet, otathan huomioon, että tämä elokuva on katsottu 6.5.2009, joka tarkoittaa sitä että arvostelu on 15 vuotta vanha ja saattaa siitä syystä sisältää vanhahtanutta tekstiä tai kankeaa kielenkäyttöä. Mielipiteeni on saattanut ajan saatossa muuttua ja elokuva saattaa vaatia uudelleenkatselun uusilla aivoilla. Olin arvion kirjoittamishetkellä 21-vuotias.
Sophie Sheridan on menossa naimisiin äitinsä omistamalla Kreikan aurinkoisella saarella, mutta ei tiedä kuka hänen oikea biologinen isänsä on. Löytäessään äitinsä päiväkirjasta nuorena kirjoitetut jutut kesästä, ja kolmesta miehestä ja kolmesta yhden auringonlaskun suhteesta, tyttö päättää kutsua nuo kolme isäkandinaattia häihinsä, ja antaa ajan selvittää kuka heistä on hänen oikea isänsä…
Mamma Mia! perustuu 70-luvun kuuluisan diskopop-kokoonpano ABBAn biiseihin. Musikaalissa on kätevästi rakennettu moderni rakkaustarina ABBAn suosituimpien kappaleiden kehikkoon. Samalla kappaleista on tehty nykyaikaisemmat versiot. Leffa oli piristävä ja hyväntuulinen, ja sai todellakin hymyn huulille. Henkilökohtaisesti minulle oli yllättävää nähdä tuon yleensä suhteellisen vakavan bondimaisen Pierce Brosnanin laulavan rakkauslauluja! Soundtrack on must-have. Suosittelen tätä elokuvaa tytöille.
- Katsottu ja arvioitu
- Genret:
Mistä tämän voi katsoa?
Saitko leffavinkin? Tarjoa kirjoittajalle kahvit kiitokseksi!