Ennen kuin luet, otathan huomioon, että tämä elokuva on katsottu 19.11.2009, joka tarkoittaa sitä että arvostelu on 15 vuotta vanha ja saattaa siitä syystä sisältää vanhahtanutta tekstiä tai kankeaa kielenkäyttöä. Mielipiteeni on saattanut ajan saatossa muuttua ja elokuva saattaa vaatia uudelleenkatselun uusilla aivoilla. Olin arvion kirjoittamishetkellä 21-vuotias.
May on tyttö, joka koki rankan lapsuuden, koska ei saanut ystäviä silmävammansa takia. Mayn äiti teki nuken, antoi sen Maylle, ja sanoi aina että ”jos et löydä ystäviä, tee sellainen”. Mayn yksinäisyys jatkuu aikuisiälläkin, ja hänen ainoa ystävänsä on äitinsä antama nukke. May kuitenkin yrittää parhaansa, ja tapaakin Adam-nimisen miehen, johon ihastuu. Ihmissuhteet menevät kuitenkin mönkään, ja Maylta menee usko ihmisiin, ja mielenterveys alkaa rakoilla…
May on melko erikoinen elokuva. Tavallaan tulee mieleen kulttikauhuklassikko Carrie, mutta May osaa olla omaperäinen. Pidin leffan tavasta kuvata yksinäisyyttä, mielisairautta, ujoutta, ja ihmisyyttä. Leffa toi hyvin esille pointteja, jotka ovat yhä arkipäivää. Pidin elokuvan näyttelijäsuorituksista, sekä miljööstä. Leffa oli melkoisen raaka ja ällöttävä, mutta jotenkin sen psykologisuus kiehtoi. Anna Faris oli elokuvassa loistava, vaikka usein hän näyttelee vain surkeissa komedioissa. Leffa on arvelluttava, eikä välttämättä sovi ihan kaikille.
Mistä tämän voi katsoa?
Saitko leffavinkin? Tarjoa kirjoittajalle kahvit kiitokseksi!
