Ennen kuin luet, otathan huomioon, että tämä elokuva on katsottu 22.11.2010, joka tarkoittaa sitä että arvostelu on 14 vuotta vanha ja saattaa siitä syystä sisältää vanhahtanutta tekstiä tai kankeaa kielenkäyttöä. Mielipiteeni on saattanut ajan saatossa muuttua ja elokuva saattaa vaatia uudelleenkatselun uusilla aivoilla. Olin arvion kirjoittamishetkellä 22-vuotias.
Eletään maailmassa, jossa hallitus on vahvistanut avaruusolentojen laskeutumisesta maapallolle. Kuusi vuotta tapahtuman jälkeen Meksikon ja Amerikan välissä on niin kutsuttu Tartunta-alue, jolla öttiäiset rellestävät vapaasti. Meksikossa työkeikalla oleva reportteri saa tehtäväkseen saattaa pomonsa tyttären takaisin Yhdysvaltoihin. Ainoa keino paluuseen on mennä Tartunta-alueen läpi…
Jopas olikin kirjaimellisesti tuhlattu puolitoistatuntinen. Elokuvan nimi johtaa ärsyttävästi harhaan, sillä ensimmäinen ”hirviö” nähdään vasta vajaan tunnin katsomisen jälkeen. Koko elokuvan aikana otsikon mukaisia ”hirviöitä” (monikko) nähdään 3-4, ja nekin utuisesti. Hirviöt muistuttavat jättiläismustekalaa, ja naksuttavat dolfiinin ääniefektit on jo kuultu vaikka kuinka monessa scifileffassa…
Monsters on b-luokan hömppää seikkailudraamaa, jossa hieman scifillä höystetty juoni. Scifiä tämä ei kuitenkaan ole. Maahanmuuttopolitiikkakritiikki on elokuvassa löyhää, ja sekin on tehty paremmin jo aiemmin. Draama on siedettävää, mutta lähes sietämättömän siitä tekee ärsyttävästi paljon-mutta-ei-kuitenkaan lempparini Mena Suvaria muistuttavan Whitney Ablen roolihahmon vajavaisuus ja näyttelykyvyn puuttuminen.
Reilun tunnin kyllästymisen jälkeen nähdään ”loppuhuipennus”, eli löyhän rakkaustarinan kliimaksi – söpö pusu, ja lopputekstit. Ne niinkutsutut hurjat hirviötkin vain himmailivat huoltsikalla päähenkilöiden vieressä, ilman pelon häivääkään mistään – niin katsojilla kuin kellään muullakaan. Elokuvan ensimmäiset viisi minuuttia oli itseasiassa ainoa hieno asia tässä elokuvassa.
Elokuva on tylsyydestään ja turhuudestaan huolimatta jotenkin katsottava, vaikka kaikesta siitä patikoinnista, höpötyksestä, ja kävelystä, ja taas kävelystä jäi käteen vain hienot maisemat ja espanjan kieli. En kuitenkaan suosittele. Pitkästä aikaa kamalinta huijausta ja ajanhukkaa koko filkka.
- Katsottu ja arvioitu
- Genret:
Mistä tämän voi katsoa?
Saitko leffavinkin? Tarjoa kirjoittajalle kahvit kiitokseksi!