Ennen kuin luet, otathan huomioon, että tämä elokuva on katsottu 22.11.2008, joka tarkoittaa sitä että arvostelu on 16 vuotta vanha ja saattaa siitä syystä sisältää vanhahtanutta tekstiä tai kankeaa kielenkäyttöä. Mielipiteeni on saattanut ajan saatossa muuttua ja elokuva saattaa vaatia uudelleenkatselun uusilla aivoilla. Olin arvion kirjoittamishetkellä 20-vuotias.
Kirkkoon jätetään hylätty lapsi, joka on harvinaisen ruma. Kirkon pappi ottaa pojan hoiviinsa kartuttaakseen hyviä tekojaan maanpäällä, ja antaa pojalle nimeksi Quasimodo. Menee parikymmentä vuotta ja Quasimodo on asunut Notre Damen kellotornissa kellojen kanssa. Kummajainen on tykästynyt kelloihin niin paljon että niitä vuosia soittaessaan on menettänyt kuulonsakin. Kaikki muuttuu kun ystävällinen mustalaisnainen Esmeralda joutuu hankaluuksiin. Quasimodo auttaa häntä ja päinvastoin, ja matkalla ruma mutta kiltti kellonsoittaja Quasimodo ihastuukin Esmeraldan kauneuteen…
Death Noten päätösjakson ja Vihreä maili elokuvan jälkeen tämä on sellainen missä olen itkenyt ennätyspaljon. Jotenkin niin surullinen ja vilpitön tarina. Sadut ovat ihania ja tämä on yksi niistä ihanimmista elokuvan muotoon puetuista. Ainoa miinus ehkä pituus, mutta tarina ainakin iski suoraan sydämeen.
- Katsottu ja arvioitu : 22.11.2008 Arvion kirjoitti
@rolle - Genret:
Mistä tämän voi katsoa?
Saitko leffavinkin? Tarjoa kirjoittajalle kahvit kiitokseksi!
