Ennen kuin luet, otathan huomioon, että tämä elokuva on katsottu 21.7.2012, joka tarkoittaa sitä että arvostelu on 12 vuotta vanha ja saattaa siitä syystä sisältää vanhahtanutta tekstiä tai kankeaa kielenkäyttöä. Mielipiteeni on saattanut ajan saatossa muuttua ja elokuva saattaa vaatia uudelleenkatselun uusilla aivoilla. Olin arvion kirjoittamishetkellä 24-vuotias.
Eletään Texasissa vuotta 1956. O’Brienin perhe on uskonnollinen. Pojat ovat poikia, mutta isä pitää yllä kovaa auktoriteettiä ja kasvattaa poikiaan vanhoollisella ja traumaperäisellä kasvatustavalla, joka pitää lapset jatkuvassa pelossa kun isä on paikalla. Samalla mietitään elämän todellista kysymystä ja olemusta…
En ehkä ymmärrä elokuvaa, mutta en myöskään katsoessa jaksanut juurikaan keskittyä. Kerrontatapa on niin tuskallisen hidas ja puuduttava, että ne vähätkin hyvät piirteet elokuvassa hämärtyvät. En pitänyt elokuvassa juuri mistään sen puisevuuden vuoksi. Leffa olisi voinut olla jopa ihan katsottava draama, mutta surrealistiset visuaalisuudet ja oudot kertojat pistivät pakan sekaisin. Taidetta, ehkä, visuaalisesti hieno, no joo, mutta leffana ei mikään kovin kummoinen. Tylsä, pointiton, ajanhukkaa. En suosittele.
Mistä tämän voi katsoa?
Saitko leffavinkin? Tarjoa kirjoittajalle kahvit kiitokseksi!
